Viikko sitten sunnuntaina siis kotiuduttiin Havaijin reissulta ja apua, rakastuin ehkä vähän siihen paikkaan. Oltiin siis sillä isolla saarella, joka on myös kaikista saarista nuorin. Ja mun ymmärtääkseni myös kaikista maapallon maa-alueista nuorin. Emt. Mut sen huomas kyllä! Suurinosa saaresta on laavan peitossa, kiitos kolmen tulivuoren, ja toi laava muuttuu normiksi muraksi vasta joskus miljoonien vuosien päästä. (Kiitos Auntie M tästä infosta!) Laavan takia kasvillisuuski on tosi harvaa, varsinkin siellä matalemmalla,sitte ku kiipee niitä vuoria vähän ylemmäs niin alko olemaan vähän rehevämpää.
Lauantai 22.11
Klo 5 aamulla lähdettiin siis ajamaan kohti BWI-lentokenttää, mistä meillä hiukan ennen seittemää lähti lento kohti Phoenixia, Arizonaa. Pakko päästä käymään tuolla muuten ihan kunnolla joskus, oli tosi nätskän näköstä! Lento kesti jonkun kuutisen tuntia vissiinkin, josta mä suurimmanosan taisin nukkua, pelata 2048 ja kuunnella musaa. Mä istuin tyttöjen kanssa, kun taas hm ja hd istu R:n kanssa käytävän toisella puolella. Phoenixissä napattiin ruokaa mukaan (Panda Express on mun uusin rakkaus) ja hypättiin Konaan menevään koneeseen. Matka kesti jonku toiset 6 tuntia, ja voin kertoa että oli ehkä tuskasin lento ikinä. Olin ihan varma että oltiin oltu koneessa jo ainaki 5 tuntia, niin jälellä oli vielä kaks ja puoli. Argh. Seuraavan kerran ku katoin kelloa niin jälellä oli vielä puoltoista. Siinä vaiheessa alko huumori loppua :D Anywayyy, paikallista aikaa oltiin perillä varttia vaille kolme, napattiin kamat, hostmom haki vuokra-auton ja lähettiin ajamaan meijän hotellille, joka oli puolen tunnin päästä kentältä.
Hotellilla meitä oli vastassa hostmomin isä ja äiti, jotka tän koko homman oli oikeestaan järkänny. Käytiin metsästään meijän hotellihuone (tai asunto oikeastaan...), asetuttiin taloksi ja vaihettiin vaatteet. Oli herkkua astua yli 30 asteen lämpöön pitkissä housuissa ja villapaidassa! Me likey. Or you know, not.
Tän jälkeen lähettiin hotellin poolille, lapset meni uimaan ja me jäätiin hengaamaan ja juomaan drinksuja. ( tai siis kokista, moro) Tilattiin kans ruokaa ja rakastuin fringseihin, eli onion rings + fries NIIIIN HYVÄÄ. Oon vakuuttunu, että mistään ei saa yhtä hyviä ku tuolta. Oltiin poolilla iltaan asti, ja ku tuli pimee nii istuttin firepitin tykönä.
Sunnuntai 23.11
Sunnuntai oli, yllättäen, pool päivä. Aamusta skypeilin hetken porukoiden kanssa, ja sillä välin hostit lähti jo poolille ja mä menin perästä. Meijän oli tarkotus syyä siellä buffet tyylinen aamupala, mihin oltiin saatu kuponki. Hostmomin vanhemmat ja sisko M ja sen lapset oli aamulla kirkossa, joten tarkotus oli mennä aamupalalle kymmeneltä, ja aamupalan piti loppua yheltätoista. No loppuko? Ei! Kirkossa olleet tuli vasta kympin jälkeen takas, ja aamupala loppu kymmeneltä. Ei sitte. Isovanhemmat haki niitten huoneesta aamupalavärkkejä, ja syötiin niitä sitten. Tapasin kans ekaa kertaa hostmomin veljen S:n, ja sen vaimon V:n. Oltiin koko päivä poolilla, ja lapset oli ihan intona liukumäistä. Neljän kieppeillä pakattiin kamat, mentiin suihkuun ja vaihettiin vaatteet ja mentiin Lava Lava Clubille syömään dinneriä. Tuolla tapasin puolestaan hostmomin toisen veljen, M:n ja sen tyttöystävän K:n. Toi klubi on meren rannalla, ja meille oli varattu erillinen pöytä vähän kauempaa, ja oli huikeeta syödä dinneriä ja katella ku aurinko laskee #klisee.
Se auringonlasku oli ihan hullu, siinä että se laski puolestavälistä taivasta kokonaan horisonton taakse meni ehkä 3 min. Ihan hullua! Laskeeko se Suomessa yhtä nopsaan?? Ei?? Joo?? En tiiä!
Syötiin kunnon three course meal ja juotiin Mai Taita ja eiiiii miten hyvää oli!
Maanantai 24.11
Maanantaina käytiin vihdoin siellä buffetaamupalalla ja oli kyllä hyvää! Vähän ehkä koukutuin guava mango passionmikäliemehuun. Aamupalan jälkeen hypättiin autoihin ja ajettiin Snorkel Bob'siin vuokraamaan snorklausvälineet ja mentiin Mauna Laniin rannalle snorklaamaan. Rannalle piti kävellä joku vartin matka pientä kinttupolkua pitkin mut hei, ne maiset though. Mut se ranta, ja WAU MITÄ KALOJA!! Luojan kiitos sain vedenkestävän kameran syndelahjaksi, kyllä oli käyttöä! Palattiin takas hotellille, kaikki muut paitsi lapset ja mä lähti dinnerille, me tilattiin pitsaa ja syötiin sitä Autie M:n huoneessa. Pitsan jälkeen mä menin hengaamaan omaan huoneeseen aka hengasin partsilla koko illan. Ei huono.
Tiistai 25.11
Aamulla käytiin hakemassa Starbucksista aamupalaa, ja käytiin kans Island Gourmet Marketissa. Hotellille paluun jälkeen pistettiin kamat kasaan ja ajettiin jälleen kerran uudelle beachille. Jos en väärin muista, niin tais olla State Park tuo paikka. Iiiiihana beach, ihanat maisemat!! Puolenpäivän kieppeillä mä, hostvanhemmat ja hostmomin sisaret lähettiin Kona Breweryyn lounaalle. Lounaan jälkeen lagailtiin huoneistolla tunteroinen, ja sen jälkeen valmistauduttiin dinneriin (jep, koko loma oli pelkkää syömistä...) joka syötiin toisella hotellilla (tai siis kai oli samaa hotellia mut toinen osa siitä, emmätiiä..) ja tääki oli beachilla ja oli vähän turhan fancy (ja kallis! luojan kiitos ei tarvinu omia ruokia ostaa...) mutta oli hyvää. Tuolla hotellilla pyöri muuten kamalasti kulkukissoja :D Ysin jälkeen lähettiin takas omalle hotellille nukkumaan.
mä. en. kestä.
VastaaPoista*evil laughter*
PoistaJoo-o, täällä ilmoittautuu eräs joka luki just sun koko blogin yhdeltä istumalta läpi :-----D Oon siis ite lähössä ens kuun alussa New Jerseyhin au pairiksi, en siis edes kauhean kauas sinusta! Itekki oon ajatellu tässä tehä tänne tunnukset ja pistää blogin pystyyn, jos vaan mitenkään kerkiän ennen lähtöä.. Mutta anyways, mahtava blogi sulla ja aupparielämäsi kuulostaa kyllä ihanalta, sulla on käyny hyvä tuuri perheen ja kaiken kanssa :---) Jäin lukijaksi, jee! T. Anni Suomesta
VastaaPoistaHahaa!! Koitahan saada blogia aikaseksi ja tuu linkkaamaan tänne niin määki pääsen lukemaan ;)
PoistaNoniin, nyt on New Jerseyn maankamaralle laskeuduttu ja muutama viikko jo oleskeltu, blogikin jo jonkunlaisessa kuosissa :D täältä löytyy siis: http://jenkinjauhantaa.blogspot.fi/
PoistaIlmottelehan jos oot New Jerseyn tai NYCin alueelle tulossa, ois kiva nähä joskus jotain suomalaisia, täällä alueella ei ainakaan juuri suomalaisia au paireja oo ainakaan tietääkseni.. :D
Jeeee hienoa!! :) Tässähän näitä viikonloppuja on, että voihan sitä vaikka varta vastenki tulla käymään ;)
PoistaMillä kameralla sä oot kuvaillu? :)
VastaaPoistaMulla on Canonin EOS 500D! Putkena mulla on toi perus 18-55mm mikä tuli mukana, kotonasuomessa mulla on 50mm mutta en sitä jaksanu raahata mukaan, vähän harmittaa kyllä nyt hah!
Poista